Stan Wawrinkalta on kysytty tämän kauden aikana useasti mahdollisesta eläköitymisestä, mutta tyylikäs sveitsiläinen on kertonut uran jatkuvan vielä ensi kaudelle. Baselin kotiturnauksessa 40-vuotias konkari osoitti, että peli kulkee vieläkin.
Wawrinka voitti ensimmäisellä kierroksella Miomir Kecmanovicin erin 6-2, 7-6. Delray Beachin 250 ATP-pisteen turnauksen voittanut ja Wimbledonin kolmannelle kierrokselle edennyt serbialainen on maailmanlistan sijalla 52.
Parhaimmillaan vuonna 2014 Wawrinka kampesi itsensä ATP-listan kolmanneksi. Stan The Man on voittanut urallaan Wimbledonia vaille jokaisen Grand Slamin. Viime aikoina lähinnä haastajakiertueella pelannut herrasmies on nykyään maailmanlistan 158:s.
Toisella kierroksella vastustajan taso nousee entisestään. Mikäli karsinnasta lucky loserina pääturnaukseen päässyt Quentin Halys ei tee ihmeitä, vastaan asettuu viime viikolla Tukholman ATP-turnauksen voittanut, maailmanlistan 11. sijalla majaileva Casper Ruud.


































