Max Verstappen löi nyt tiskiin tiukat faktansa Red Bullista: ”Kyse on kahdesta asiasta”

Hannu Siltanen |

Mercedeksen Kimi Antonelli ajoi Miamin GP:n aika-ajon ykköseksi. Päivän suurin yllättäjä oli kuitenkin Red Bullin Max Verstappen. Alkukaudessa isoissa ongelmissa ollut hollantilainen tykitti nyt kakkosruutuun.

Red Bullin suuri muodonmuutos herätti ihmetystä Atlantin toisella puolella. Verstappen ja tallipäällikkö Laurent Mekies esittelivät omia teorioitaan aiheesta.

– Minulle kyse on ollut kahdesta asiasta. Auto ei ole aiemmissa kisoissa ollut erityisen hyvä, mutta toisaalta en myöskään itse ole tuntenut oloani mukavaksi auton säädöissä. Viime viikkojen aikana talli on painanut täysillä töitä tuodakseen autoon päivityksiä ja tehdäkseen ajamisesta minulle luontevampaa monella osa-alueella.

– Se alkaa todella maksaa itseään takaisin, ja tunnen taas hallitsevani autoa paremmin, ja silloin pystyn myös ajamaan kovempaa. Silloin päivitykset toimivat. Eturiviin pääseminen on paljon parempi tulos kuin odotin tähän viikonloppuun lähdettäessä, myönsi Verstappen.

Verstappen muistutti kuitenkin, että lähdöt eivät ole olleet herkkua Red Bullille – niin oli myös lauantain sprintissä. Sitä pitää parantaa jo sunnuntaiksi.

– Aloitetaan nyt vaikka hyvästä startista. Niitä ei ole tänä vuonna kovin montaa ollut. Yritämme katsoa sitä tarkemmin ja nähdä, mitä sää tekee huomenna. Olen kuitenkin jo nyt todella tyytyväinen tilanteeseemme. Tästä eteenpäin tunnelin päässä näkyy valoa, ja voimme jatkaa puskemista sekä yrittää kaventaa eroa entisestään. Kisavauhti näytti sprintissä ihan hyvältä, kun pääsin ajamaan puhtaassa ilmassa. Huomenna on kuitenkin täysin uusi päivä, muistutti Verstappen.

Red Bullin tallipäällikkö Laurent Mekies lähetti kiitoksia Red Bullin tehtaalle. Työtä on alettu palkita.

– Iso kiitos kaikille Milton Keynesissä. Viimeiset viisi viikkoa ovat olleet melko intensiivisiä. Kukaan ei halunnut olla siinä tilanteessa, jossa olimme kolmen ensimmäisen kilpailun jälkeen. Kyse ei ollut pelkästään erosta paalupaikkaan, vaan myös siitä, että Maxilla ja Isackilla (Hadjar) ei ollut autoa, jolla olisi voinut todella puskea. Ratkaisujen löytämiseksi on tehty varsin perusteellista analyysiä, ja porukka on ollut uskomaton.

– Kyse on ollut yhteisestä ponnistuksesta – sekä rungon että voimanlähteen puolella – auton viemiseksi parempaan suuntaan. Tiedämme, ettei se vielä riitä, emmekä ole ratkaisseet kaikkea, mutta olemme selvästi taas oikealla kehityspolulla… Olen todella ylpeä kaikista tehtaalla ja radalla. Tiedämme, että tämä on vasta ensimmäinen askel monista, joita tarvitaan, jotta auto saadaan sille tasolle, jolle sen haluamme, linjasi Mekies.

Miamin GP:n aika-ajon tulokset:

Sija Kuljettaja Talli Aika
Q3 – Top 10
1. Kimi Antonelli Mercedes 1.27,798
2. Max Verstappen Red Bull +0,166
3. Charles Leclerc Ferrari +0,345
4. Lando Norris McLaren +0,385
5. George Russell Mercedes +0,399
6. Lewis Hamilton Ferrari +0,521
7. Oscar Piastri McLaren +0,702
8. Franco Colapinto Alpine +0,964
9. Isack Hadjar Racing Bulls +0,991
10. Pierre Gasly Alpine +1,012
Q2 – sijat 11–16
11. Nico Hülkenberg Audi +1,323
12. Liam Lawson Racing Bulls +1,383
13. Ollie Bearman Haas +1,451
14. Carlos Sainz Williams +1,452
15. Esteban Ocon Haas +1,656
16. Alex Albon Williams +1,830
Q1 – sijat 17–22
17. Arvid Lindblad Racing Bulls +1,480
18. Fernando Alonso Aston Martin +2,445
19. Lance Stroll Aston Martin +2,511
20. Valtteri Bottas Cadillac +2,976
21. Sergio Pérez Cadillac +3,314
22. Gabriel Bortoleto Audi +5,084