Suomen joukkueessa Birminghamin EM-kilpailuissa on peräti 65 urheilijaa. Heitä on yksinkertaisesti liikaa. On täysin selvää, että todella moni joutuu netin keskustelupalstoilla irvistelyn kohteeksi.
Varsinaisten valintojen lisäksi niin sanotuille peruutuspaikoille pääsi vielä 17 urheilijaa. Käytännössä he ovat siis niitä, jotka eivät mahtuneet sisään alkuperäisessä rankingissa. Eli heitä, joilla ei tule olemaan mitään jakoa muille kuin jämäsijoille. Näistä valituista pituushyppääjä Kasperi Vehmaa on käytännössä ainoa, jolla on saumaa jopa finaaliin. Hän hyppäsi kaksi viikkoa sitten ennätyksensä 803. Kaksi vuotta sitten Roomassa finaaliin pääsi tuloksella 795. Münchenissa 2022 piisasi niinkin heikko tulos kuin 774.
Roomassa nähtiin EM-historian toiseksi kovin pituuskarsinta. Kovin oli Barcelonassa 2010. Silloin Suomen Petteri Lax venyi viimeisenä miehenä finaaliin tuloksella 798.
Taso on nyt poikkeuksellisen kova. Mukana on 14 miestä, jotka ovat hypänneet yli 810 tänä kesänä. Vaikka karsinnan taso ei oikeastaan koskaan arvokisoissa vastaa tilastotasoa, voi olla, että nyt tulee se historian kovatasoisin karsinta.
En halua lähteä repostelemaan nimillä, mutta 15 suomalaista nousee kisakoneeseen Euroopan tilaston seuraavilta sijoilta: 36, 38, 41, 42, 45, 52, 52, 55, 63, 63, 71, 76, 79, 80, 215. Toki näillä listoilla ovat myös venäläis- ja valkovenäläisurheilijat, eikä niitä ole putsattu siten, että mukaan olisi laskettu kolmen urheilijan maakiintiöt. Silti on selvää, että näillä listasijoituksilla ollaan kilpailuissa sijoilla ynnä muut. Mahtavatko nämä urheilijat saada isojakin kicksejä pelkästä osallistumisesta. Ja miksi SUL:n valintapolitiikka on sellainen, että jokainen kynnelle kykenevä valitaan?
Urheilijanhan ei toki ole pakko ottaa kisapaikkaa vastaan, jos kokee, ettei kunto riitä arvokisoihin. Kuinka usein niin on käynyt? Niinpä.
Näkökulma: Lauri Hollo
