Tulevana viikonloppuna Jyväskylässä mitellään SM-mitaleista Kalevan kisoissa. Anssi Mertaranta ja Antero Mertaranta perkaavat lähtöasetelmat tulevaan viikonloppuun.
Naisten moukarissa Silja Kosonen ja Krista Tervo ovat olleet läpi kauden aivan omaa luokkaansa. Mitaleitta jääminen olisi pettymys. Kalevan kisat toimii tietyssä mielessä harjoituskisana ennen Birminghamia. Ensin karsinnat ja sitten kilpailu.
Jaksossa nostetaan esiin useita mielenkiintoisia nimiä, mutta erityisesti katseet kohdistuvat niihin urheilijoihin ja lajeihin, jossa sitä menestystä voisi nappionnistumisella tulla EM-kisoista.
Naisten seiväs on mielenkiintoinen. Sieltä puuttuu varmuudella kaksi Euroopan kovinta naista. Helt
Wilma Heltelä 481 kerran – 456 – viimeisin 451
– Tässä on laji jossa on ehdoton mitalipotentiaali koska Euroopan taso on sellainen. Siellä ei löydy edes viittä jotka pystyy hyppäämään 460 tai paremmin, Antero Mertaranta avaa.
Kaksi muuta suomalaishyppääjää ovat Elina Lampela ja Saga Andersson. Lampelan kausi on ollut haastava ja hän on kilpaillut vain kahdesti. Hänen täytyy onnistua Kalevan Kisoissa. Saga Anderssonin tulostaso ja suoritusvarmuus heittelee. Ja on heitellyt läpi aikuisuran. Viime kisassa hän jäi tulokseen 440, ja sellaisella ei tarvitse edes finaalipaikasta haaveilla EM-kisoissa.
– Kyllähän nämä viikonlopun kisat antavat osviittaa siitä, että ovatko naiset kunnossa vai ei. Lampelan vaikeudet tiedetään ja toisaalta Anderssonille juuri karsinnat ovat olleet se paikka, kun on menty kipsiin. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan Heltelän tekemistä. Hän on tästä kolmikosta ainoa joka mitalin voi pokata. Kahdella muulla tekee tiukkaa jopa finaaliin, vaikka taso on tänä vuonna astetta heikompi, Anssi Mertaranta perkaa.
Jaksossa sivutaan myös hieman huolissaan naisten pika-aitojen tämän hetken tilannetta. Alkukaudesta mentiin vielä kovaa. Sekä Saara Keskitalo, että Lotta Harala juoksivat kauden parhaat aikansa kesäkuussa. Harala on kärsinyt jalkavaivoista ja Keskitalo tuntuu kilpailleen hieman liikaa. Mutta nyky kunnolla kummallakaan ei ole mitään asiaa EM-välieriin.
Miesten puolella valonpilkut ovat olleet vähissä, mutta pikajuoksija Riku Illukka on sellainen. Oulussa mies pysäytti 200 metrillä kellot uuteen Suomen ennätysaikaan 20,43. Mies on puhunut, että haluaa Kalevan Kisoissa parannella entisestään ennätyksiä niin 100 metrillä kuin 200 metrillä.
– Illukka on erinomaisessa iskussa. Se 100 metrin Suomen ennätys syntyy. Aiemmin tuulissa hän on juossut 10,13, 10,17 ja 10,19. Ennätys syntyy kunhan olosuhteet (tuuli) on kunnossa. Oulun 200m juoksu oli häikäisevä, mutta stadion olosuhteissa Illukka ei kuuna päivänä juokse tuollaisia aikoja, Antero Mertaranta sanoo.
Miesten keihäänheiton tilanne on melko koruton. Mutta siitä huolimatta EM-kisoissa nähtäneen kolme miestä lappu rinnassa. Näistä Oliver Helander on ainoa, jolla olisi mahdollisuus menestyä. Toisaalta Helanderin kausi on sujunut kaikkea muuta kuin hyvin.
– Helanderilla on kaksi päälle 80 metrin heittoa tällä kaudella. Tasainen suorittaminen on puuttunut. Mutta! Pakka on aivan auki myös keihään osalta EM-kisoissa ja siellä saattaa tänä vuonna riittää jopa 85 metrinen mitaliin. Helander on ainoa, jolla se potentiaali olla mitaleilla on, Antero Mertaranta päättää.





















