Bowen Byramin sopimus Buffalo Sabresin kanssa on katkolla. Viimeaikaiset merkit ovat lähettäneet kahdenlaista viestiä Colorado Avalanchestä edelliskaudella saapuneen puolustajan tulevaisuudesta.
– Ehdottomasti, Byram vastasi NHL.comin kysyessä kauden päätteeksi, onko tämä avoin jatkosopimukselle Sabresin kanssa.
– Olen ollut onnekas saadessani todella hyvän tilaisuuden pelata tärkeitä ja merkityksellisiä minuutteja.
Entinen NHL-puolustaja Craig Rivet raportoi Byramin tyhjentäneen Buffalossa sijaitsevan kotinsa ja lähteneen kaupungista.
– Tiedän että koko hänen perheensä tuli ja auttoi häntä muuttamaan pois, Rivet toteaa.
Rivet uskoo Byramin tulevan treidatuksi. Vuoden 2019 nelosvarauksen kerrotaan olevan tyytymätön rooliinsa kolmantena puolustajana Rasmus Dahlinin ja Owen Powerin takana rajallisella ylivoima-ajalla.
Aivan vapaasti Byram ei voi toviin liikkua, sillä sopimuksensa umpeuduttua hänestä tulee rajoitetusti vapaa agentti. 23-vuotiaan pakin saa siis hankittua toistaiseksi vain treidillä tai loppukesästä offer sheetillä.