Kuva: All Over Press

NHL:ltä odotettu päätös – pelaajamarkkinat kasvoivat viidellä nimellä

Mikko Saarela |

Carter Hart, Michael McLeod, Cal Foote, Dillon Dubé ja Alex Formenton ovat vapautettuja seksuaalirikossyytteistä. Nyt myös NHL on antanut viisikolle luvan pelata liigassa.

The Athleticin lähteiden mukaan heille voi rekisteröidä NHL-sopimuksia 15.10. lähtien. Ensi kertaa joku kvintettiin kuuluva pelaaja on mahdollista nähdä pelaamassa joulukuun alussa, ja harjoitusvahvuuteen heidät päästetään 15.11. alkaen.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Pelaajien kohtaamat syytteet hylättiin jo heinäkuussa. 24.7. NHL:n komissaari ei vielä suostunut antamaan pelilupaa todeten tekojen olleen erittäin häiritseviä ja käytöksen mahdotonta hyväksyä.

Kutakin viiden pelaajan joukosta epäiltiin osallisuudesta raiskaukseen heidän ollessaan Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matkassa. Oikeuden päätös oli, että syytteitä ei voida pitää uskottavina ja luotettavina.

Kiinnostavin heistä on ehdottomasti Hart. 27-vuotias maalivahti oli Philadelphia Flyersin selkeä ykkösveskari sopimuksen purkautuessa oikeusvyyhdin myötä.

Hart ja Formenton eivät ole pelanneet missään käsittelyn aikana. Foote kiekkoili tehokkaan kauden Slovakiassa, Dubé epäonnistui KHL:ssä ja McLeod pärjäsi ruplaliigassa kohtuullisesti keräten 35 ottelussa tehot 6+13=19.

Formenton on tehnyt sopimuksen täksi kaudeksi Sveitsin Ambri-Piottaan, joka erotti hänet jupakan alkaessa. McLeod pelasi vyyhtiä edeltävällä kaudella 45 NHL-ottelua tehoin 10+9=19, kun taas edeltävällä sesongilla 45 tehopistettä kerännyt Dubé romahti seitsemään tehopisteeseen 43 pelissä.