Suomalaispuolustajan tilanteesta on uutisoitu eilen ja tänään.
Emil Pieniniemi ei halua siirtyä ECHL:ään, vaikka seura haluaisi lähettää 20-vuotiaan puolustajan AHL:n farmisarjaan. Pelaajan agentti Antero Niittymäki vahvisti asian Ilta-Sanomille.
Niittymäen mukaan Pieniniemi on saapunut suomeen.
– Seura haluaa laittaa Emilin ECHL:ään, mutta me näemme, että Suomen liiga olisi kehityksen kannalta parempi, Niittymäki sanoi lehdelle.
– Olemme ehdottaneet, että Pieniniemi laitettaisiin kehittymään Liigaan, mutta he eivät ole suostuneet sitä tekemään.
Pittsburgh Penguinsin on kerrottu hyllyttäneen Pieniniemen seuran toiminnasta. Suomalaispuolustaja valmistautui aiemmin kauteen organisaation AHL-joukkueen Wilkes-Barre/Scrantonin mukana, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaa.
Viime kaudella Pieniniemi kiekkoili Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä Kingston Frontenacsissa. Puolustaja latoi 60 runkosarjan ottelussa yhtä monta tehopistettä (10+50).
Edellisen vuodenvaihteen nuorten MM-kisoissa Pieniniemi teki 12 ottelussa yhdeksän (4+5) tehopistettä. Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään Pieniniemi edusti Mestiksen Hermestä sekä kasvattajaseuraansa Kärppiä.
































