Manchester City nappasi tammikuun siirtoikkunan tähän mennessä suurimman kalan.
Antoine Semenyo siirtyi vastikään Valioliiga-seura Bournemouthista Manchester Cityn riveihin 72 miljoonan euron kaupassa. Kauden ensimmäisen puolikkaan loistavat otteet nostivat miehen syksyn aikan isosti suurseurojen hankintalistalle, mutta lopulta Manchesterin sininen puoli veti pisimmän korren.
Ghanalainen nähtiinkin lauantaina ensimmäistä kertaa uuden seuran kokoonpanossa FA Cupin 10–1-murskavoitossa Ykkösliigan Exeteriä vastaan. Laituri antoi todellisen myrskyvaroituksen Cityn kilpakumppaneille, sillä mies valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.
Semenyo teki ottelussa yhden maalin ja syötti yhden.
– Antoine on sopeutunut hyvin, vetovastuussa Pep Guardiolan pelikiellon vuoksi ollut Pep Lijnders kommentoi.
– Hän on nöyrä kaveri, seurasimme häntä pitkään ja hän tuo hyökkäykseemme jotain, mitä haluamme ja tarvitsemme. Näitte tänään, että hän pystyy sopeutumaan nopeasti tyyliimme, joten on mukavaa, että hän on kanssamme. Lijnders sanoi.
Tämän kauden Valioliigassa Semenyolla on kasassa kymmenen maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä.





































