Englannin Valioliigasta putoaminen on jokaiselle seuralle kova paikka. Kuilu Valioliigan ja Championshipin välillä on taloudellisesti valtava. Ero pelkästään TV-tuloissa on kymmenkertainen. Kyse onkin siitä, miten putoaminen käsitellään.
Kaikkiaan 13 seuraa on pudonnut 2020-luvulla Valioliigasta.
Burnley on pudonnut peräti kolmesti, 2022, 2024 ja 2026. Kaksi kertaa alemmalle sarjatasolle valahtaneita ovat Watford (2020 ja 2022), Norwich (2020 ja 2022), Sheffield United (2021 ja 2024), Leicester (2023 ja 2025) ja Southampton (2023 ja 2025).
Kertaalleen pudonneita ovat Bournemouth (2020), Fulham ja West Bromwich (2021), Leeds (2023), Luton (2024), Ipswich (2025) sekä West Ham ja Wolverhampton (2026).
Näistä seuroista Bournemouth, Leeds, Fulham ja Ipswich ovat jälleen Valioliigassa.
West Ham, Wolverhampton, West Bromwich ja Southampton ovat Championshipissä tällä hetkellä kärkikaartia, Sheffield United keskitasoa, Burnley, Watford ja Norwich sarjan pohjasakkaa.
Leicester ja Luton kyntävät käsittämättömästi kolmanneksi korkeimman tason eli ykkösliigan keskikastissa. Luton putosi 2024, vuoden 2016 Valioliigan mestari Leicester 2025, joten syöksykierre on ollut laskuvarjorahoista huolimatta uskomaton.
Epätasa-arvoinen tilanne
Aina puhutaan siitä, että Valioliigasta putoaminen on seuroille kuoleman suudelma, vaikka ne saavatkin putoamisen jälkeen niin sanottua laskuvarjorahaa 120-130 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana, kunhan ovat pysyneet vähintään kaksi kautta pääsarjassa. Heti yhden kauden jälkeen pudonneet saavat hekin noin 100 miljoonaa seuraavan kahden kauden aikana. Tukiaiset toki poistuvat, jos seura nousee uudelleen Valioliigaan.
Vaikka monella viime vuosien putoajajoukkueella ei totisesti mene hyvin, ollaan laskuvarjorahan määrää vähintään puolittamassa, että Championshipin joukkueet olisivat tasavertaisemmassa asemassa. Muut seurat ovat olleet närkästyneitä Valioliigasta pudonneiden taloudellisesta ylivertaisuudesta. Laskuvarjorahan avulla pelaajistoa ei tarvitse välttämättä vaihtaa lainkaan. Ja kun pelaat valioliigajoukkueella Championshipin joukkueita vastaan, ero näkyy myös kentällä.
Epätasa-arvosta huolimatta 2020-luvulla liki puolet Valioliigaan nousseista seuroista ovat tehneet sen ilman sateenvarjorahaa, kuten Coventry, Ipswich ja Hull täksi kaudeksi. Hatunnosto niille.
Toki se vaatii taloudellista riskinottoa Championshipissä, ja voi suistaa seurat pahaankin talouskurimukseen. Esimerkkejä löytyy paljon Leicesterin ja Lutonin lisäksi. Kun Valioliigassa seurojen liikevaihdosta pelaajien ja henkilöstön palkkoihin menee 60-70 %, Championshipissä lukema on 90-100 %. Jokainen ymmärtää, ettei yhtälö ole terve. Mutta riski on otettava, jos Valioliigan rahapatojen ääreen haluaa.
Leicester sössi asiansa
Historian saatossa vain viisi seuraa on romahtanut kahdessa vuodessa Valioliigasta kolmostasolle. Tempussa ovat ennen Lutonia ja Leicesteriä ”onnistuneet” 1990-luvulla Swindon sekä 2010-luvulla Wolverhampton ja Sunderland.
On hälyttävä merkki, että kaksi seuraa on kyykännyt noin totaalisesti kuluneen kolmen vuoden aikana, mutta tarinat taustoilla ovat täysin erilaisia.
Lutonilla kyse oli tavallaan tietoisesta valinnasta. He halusivat panostaa rahaa junioriakatemiaan sekä uuteen Power Court stadioniin, vaikka se tarkoittaisikin hetkellisesti putoamista alemmille tasoille. Satsauksia on pidetty jopa vastuullisina. Seura voi taloudellisesti hyvin.
Leicester on kokonaan toinen juttu. Sen sateenvarjorahat kauden 2025 jälkeen menivät vanhojen holtittomasti otettujen velkojen ja korkeakorkoisten pankkilainojen maksuun. Mitään hyvää rahoilla ei pystytty tekemään, ellei seuran pelastamista konkurssilta lasketa. Lopputulemana näistä tapauksista on ihan asiallista arvioida, että Lutonin nousu takaisin tapahtuu ennemmin kuin Leicesterin – jos sitä tapahtuu enää lainkaan. Leicester on malliesimerkki siitä, miten ei pidä toimia, kun lähtö Valioliigasta tulee.
Lauri Hollo
