”Tänää myö voitetaa – Se on pakko”: Tällainen oli meno SaiPan aamujäillä

Harri Pirinen |

LAPPEENRANTA. Se on hieno perinne.

Kun kello on 10:59.50, SaiPan pukukopin ovi aukeaa.

Ovesta kävelee ulos SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen.

Tasan sillä sekunnilla, kun Kisapuiston jumbotronin kelloon vaihtuvat numerot 11:00.00, ”Raipen” pilli soi.

Siitä lähtee aamuharjoitusten ensimmäinen kiertoharjoitus.

Pelaajat ovat jo minuutti-pari aiemmin alkaneet kerääntyä kaukaloiden nurkkiin odottamaan vihellystä. Ja sitten mennään.

Mennään lujaa. Mutta vain vähän aikaa. Sillä illalla on peli.

Eikä mikä tahansa peli. Välierien kuudes ottelu, ja se on pakko voittaa. Siis jos SaiPa aikoo jatkaa finaalipaikan tavoittelua tänäkin keväänä.

Tämä tiedetään myös katsomossa. Kisapuiston lehtereillä on jo hyvissä ajoin yksi vanhempi herrasmies sekä iäkäs pariskunta odottamassa harjoitusten alkua. Herrat käyvät lyhyen mutta ytimekkään vuoropuhelun.

– Tänää myö voitetaa.

– Se on pakko.

– Siel o Raipe kurmoottanu joukkuetta.

Tiedä siitä kurmoottamisesta. Mutta kuten Raipen ja SaiPan pudotuspelityyliin kuuluu, harjoitus on lyhyt ja intensiivinen.

Alkuun noin kahdeksan minuuttia paria erilaista kiertoharjoitusta.

Sitten seitsemän minuuttia kolmella kolmea vastaan -pienpeliä päädyn ja siniviivan välisellä alueella.

Sitten ”RaiPan” takuuvarma lopetus: lyhyet viivaluistelut. Jokainen luistelee kahdesti tiukan siniviiva-punaviiva-siniviiva-punaviiva -vedon.

Kisapuiston digitaaleissa on 11:16.31, kun joukkue on jo keskiympyrässä kuuntelemassa Raipen ”loppupuheenvuoroa”. Siihen kuuluu noin viisi sanaa, joista ei saa katsomoon asti selvää. Mutta jotakin tsempistä Raipe mainitsee.

Harjoitus on ohi, ja ensimmäiset pelaajat poistuvat pukuhuoneeseen kello 11:18, muutkin muutaman minuutin sisään.

Jos jotakin, niin SaiPan joukkueesta välittyy keskittynyt tunnelma.

Kapteeni Samuli Niinisaari ehtii pysähtyä hetkeksi Atleetin haastatateltavaksi ennen kuin suuntaa pukukoppiin.

Millainen tunnelma joukkueessa on, kun illalla on pakkovoiton paikka?

– On hyvä fiilis. Kauden isoin peli tietenkin tässä kohtaa, ja jätkät on hyvin latautuneita.

Tämähän on teille jo tuttu tilanne, kun vastustajalla on katkon paikka?

– Joo, mutta ei sitä sen enempää tarvitse miettiä. Tässä kohtaa jokainen peli pitää kuitenkin yrittää voittaa, ja niin se on tänäänkin. Ei auta kuin pistää taas kaikki likoon.

Moni on ollut huomaavinaan, että SaiPa on pelannut aina parhaat pelinsä niin sanotusti selkä seinää vasten. Oletko huomannut saman?

– No, en mä tiedä. Vaikea sanoa. Tänään se taas nähdään.

SaiPan ja Kookoon välieräsarjan kuudes ottelu pelataan maanantaina kello 18.30 alkaen Kisapuistossa. KooKoo johtaa ottelusarjaa voitoin 3–2.

Kisapuiston jäähalli
Ennen aamukymmentä Kisapuiston jäähallin pihalla on rauhallisempaa kuin illalla.
Kisapuiston jäähalli
Tältä näyttää Kiimaliiteri tyhjänä.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Klassikoiden klassikko. Peliä tai jääharjoituksia edeltävä pallorinki.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Lopulta jlakapallo karkasi jääkiekkoilijoilta pahaan paikkaan. Roskistakin tarvittiin avuksi.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Maalivahti Gustavs Grigals oli ensimmäisenä jäällä.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Gustavs Grigals pääsi hoitamaan myös kenttämestarin hommia.
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
Kivet ennen jäälle menoa.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Maalivahti Tomi Karhunen verryttelee.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
SaiPan pelaajat kerääntyvät ennen jokaisen harjoituksen alkua kaukalon kulmiin odottamaan Raimo Helmisen vihellystä.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Raimo Helminen saapuu jäälle aina kellontarkasti viheltämään harjoituksen käyntiin kello 11:00.00.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Raipen pilli on soinut, ja sitten mennään.
Eetu Koikkalainen SaiPan huoltaja
Huoltaja Eetu Koikkalainen huolehtii pelaajien välineistä.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Alkuun pientä syöttelyä ja kiertoharjoituksia.
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
Maxime Fortierin lapa oli kuumana aamujäillä – miten käy illalla?
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
Lyhyet ja intensiiviset 3 vastaan 3 -harjoitukset kuuluvat Raimo Helmisen pelikirjaan kiinteästi.
SaiPan aamutreenit 27.4.2026
Lehtereillä innokkaimmat seurasivat aamuharjoituksia silmä kovana.
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
Tähän SaiPan pelipäivän harjoitukset aina loppuvat. Lyhyet viivaluistelut, ja homma on paketissa.
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
SaiPan aamujäät kestivät 16 ja puoli minuuttia.
Saipa aamutreenit 27.4.2026
Pelaajat pääsivät harjoitusten jälkeen nimmarihommiin.
SaiPa pelaajia aamutreenit 27.4.2026
Arjen luksusta… SaiPan pelaajat syövät pelipäivän lounaan Kisapuiston käytävillä.
Raimo Helminen Harri Aho Vesa Viitakoski
Raimo Helminen, urheilujohtaja Harri Aho ja SaiPan ensi kauden valmennustiimiin kuuluva Vesa Viitakoski vaihtoivat ajatuksia Lalli-ravintolan lounaalla. Helminen hehkutti, miten hyvin oli nukkunut viime yönä, kun oli viettänyt päivän ulkoillen ja käynyt saunasta kaksi kertaa jääkylmässä järvessä.
SaiPa aamutreenit 27.4.2026
Treenien ja lounaan päälle on mukava siemaista Suomen jäähallien lounasravintoloiden paras kahvi.

Teksti ja kuvat: Harri Pirinen

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA