Kuva: All Over Press

KuPS on saamassa hulppean stadionin – Hanke päätöksentekoon

Matias Hauhia |

Saisiko KuPS vihdoin ansaitsemansa stadionin?

Kuopion keskuskentän jalkapallostadionhanke on etenee. Näillä näkymin Kuopion päättäjät saavat uuden suunnitelman käsittelyyn piakkoin.

Uuden suunnitelman mukaan Mölymäelle rakennettaisiin Uefan kategoria 4 -tason stadion, johon mahtuu 8 000 katsojaa. Keskuskentän vuonna 2005 valmistuneen pääkatsomon kapasiteetti on 2 700 katsojaa. Päätykatsomoissa löytyy tällä hetkellä istumapaikka 500 katsojalle.

Stadionin rakentaminen on ollut tietynlainen ikuisuushanke, sillä pääkatsomon valmistumisesta lähtien tavoitteena on ollut rakentaa stadionille lisää katettuja katsomoita. Hanke on vuosien aikana tyssännyt kerta toisensa jälkeen.

Stadionhanke voi Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahden mukaan edetä jakamalla kustannuksia

– Stadionhankkeesta saadaan taloudellinen ja toimiva jakamalla vastuita ja rakentamista osiin: kaupungin vastuulla on urheilukäyttöön tuleva osio ja yksityisen investoijan vastuulla liiketoimintatilat, sanoi Lahti Kuopion kaupungin tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että suunnitelman mukaan Kuopion kaupunki rakentaisi ja ottaisi vastatakseen stadionin katsomorakennukset ja muut stadionin urheilukäyttöön tulevat tilat, kuten pukuhuoneet.

Stadionin yhteyteen muodostettaisiin erillinen liiketoimintatontti erilaista liiketoimintaa palvelevia tiloja varten. Sen toteuttaisi ulkopuolinen yksityinen investoija, joka rakentaa tilat ja vuokraa niitä KuPSille ja muille toimijoille.

Stadionhanke etenee seuraavaksi hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan käsiteltäväksi, jonka jälkeen se etenee konsernijaostolle ja kaupunginhallitukselle.

Kaupunki on suunnitellut rahoittavansa sen vastuulle kuuluvaa osuutta hankkeessa myymällä stadionin päädyssä olevat, jo kaavoitetut kolme kerrostalotonttia.

Veikkausliigan hallitsevan mestarin KuPSin stadion on puhuttanut vuosia. Nykyiset puitteet eivät vastaa Uefan vaatimuksia, joten joukkue joutuu pelaamaan tulevan Konferenssiliigan kotiottelut Tampereella Tammelan stadionilla.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA