Troy Parrottilla oli tilaisuus tasoittaa tärkeä Eredivisie-kamppailu lisäajalla 1-1:een rangaistuspotkullaan. AZ Alkmaarin irlantilaishyökkääjä päätti pistää tyylin tehokkuuden edelle.
Parrott yritti nöyryyttää Twenten maalivahtia panenkalla. Pilkka osuikin omaan nilkkaan, sillä pallo liiteli reippaasti Lars Unnerstallin vartioiman maalin yli.
Kuittauksia tuli välittömästi. Twenten kotiyleisö korvia huumaavat huudot, vastustajan ilkkumiset ja joukkuekavereiden pettyneet eleet eivät takuulla pian unohdu.
Häviön myötä Alkmaar on kolmen ottelun tappioputkessa. Perinteikäs hollantilaisjoukkue tippui neljänneksi, jääden tasapisteissä Mestarien liigan karsintapaikan alapuolelle.
Twente sen sijaan nousi voittonsa myötä kahdeksanneksi, viimeiselle Konferenssiliiga-paikkaan oikeuttavalle sijalle.
Parrott on Tottenhamin entinen juniori. Vielä toissa kaudella 25-vuotias maajoukkuepelaaja oli Hollannissa lainasopimuksella Spursista.
Alkmaariin Parrott siirtyi ilmaisella siirrolla viime vuoden kesällä. Ruuti on ollut kuivaa, sillä 37 Eredivisie-ottelusta kasassa on 21 maalia.






























