Ilves suli taas käsittämättömästi – Sami Heleniukselta tiukka linjaus todellisista syistä

Ville Hirvonen |

Tampereen Ilves teki sen taas. Suomen oma Toronto Maple Leafs suli kauden tärkeimmillä hetkillä.

Ilves johti välieräsarjaa Tapparaa vastaan jo voitoin 2-0 ja oli selvästi parempi myös kolmannessa välierässä. Mutta sen pelin Tappara voitti.

Tappara vei nimiinsä myös neljännen, viidennen sekä kuudennen välierän. Kuudetta peliä Ilves johti hätkähdyttävästi 3-0 ja näytti vääjäämättä tasoittavan välieräsarjan, mutta Tappara voitti tuonkin pelin 4-3 ja eteni otteluvoitoin 4-2 finaaleihin. Ilves päätti välieräsarjan neljään perättäiseen tappioon paikalliskilpailijalleen.

Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä höpisi menestyksestä ottelusarjan jälkeen, mutta kylmä totuus on se, ettei Ilves ole menestynyt vuosikausiin. Se on edellisen kerran pelannut SM-liigan finaaleissa keväällä 1998 ja edellisen mestaruutensa Tupsukorvat ovat voittaneet 1985.

– Seurasin sitä paria tarkasti, sillä olen edelleen sitä mieltä, että siitä parista tulee mestari, Atleetin jääkiekkoasiantuntija Sami Helenius aloittaa.

– Ilves sai hyvän lähdön ja meni sarjassa 2-0-johtoon. Mutta ne voittivat sen toisen pelin 6-0. Onko siellä sen jälkeen tullut sellainen pieni hyvänolontunne? Tappara varmaan siinä vaiheessa tajusi, että tässähän täytyy ihan oikeasti pelata. En tunne sillä tavalla Rikard Grönborgia, mutta tiedän, että kyseessä on vaativa koutsi. Veikkaan, että siellä on sen jälkeen aikamoinen palopuhe pidetty ja sitten se Tappara heräsi. Ei tuossa mitään seliteltävää ole, Helenius pohdiskelee.

Ilveksen sulamisesta on puhuttu paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, millainen menestyskone Tappara on taas kerran ollut.

– Ilveksellä on kova joukkue, mutta ei Tapparan runkosarjan voitto tullut ihan sattumalta. Siellä on jätkiä, jotka ovat voittaneet mestaruuksia ja ne tietää, mitä se vaatii. Ja aina täytyy muistaa, että vaikka paras seitsemästä -sarjassa oli 0-3-tappiolla, niin mikään ei ole ohi, sillä aina on täysi keskittyminen vain siihen seuraavaan peliin. Vain se seuraava peli pitää ottaa, ja niinhän se Tappara sitten teki, Helenius sanoo.

Välieräsarjan ”saranapeliksi” muodostui lopulta kolmas peli, missä Ilves oli selvästi parempi viidellä viittä vastaan, mutta Tappara iski maalinsa ylivoimalla ja voitti. Lopullisesti Ilveksen palkeet tyhjenivät kuudennessa ottelussa, missä joukkue lakosi selvästi johtoasemasta kuin korttitalo.

– Ilves johti sitä peliä 3-0 ja suli tappioon. Ei helvatti. Mutta se momemtumin ja henkisen yliotteen kääntyminen on aika isossa osassa tässä pelissä nimeltä jääkiekko, Helenius linjaa.

Heleniuksen mukaan Ilvekselle ei tullut silti mitään henkistä takalukkoa, vaan kyse oli lopulta vain yksinkertaisesti siitä, että Tappara oli lopulta kaikin tavoin parempi jääkiekkojoukkue.

– Kyllä se Tapparan materiaali on vaan niin kova. Ilvekselläkin on hyvä nippu, mutta Tapparalla on vielä kovempi. Siellä on maalivahtipeli kunnossa, kun Heljanko on taas takaisin. Sitten on Tuulolan veljekset ja monet muut, jotka ovat voittaneet jo mestaruuksia. Ne vain tietää, mitä se vaatii, Helenius sanoo.

– He voittivat jo runkosarjan ja he ovat tienneet koko ajan sen, että he ovat paras joukkue. En usko, että Tapparalla on missään vaiheessa usko hiipunut, Helenius jatkaa.

KooKoo parempi yhdessä asiassa

Toisessa välieräsarjassa KooKoo peittosi SaiPan lopulta voitoin 4-2 ja eteni ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan finaaleihin.

Heleniuksen mukaan ratkaisu nähtiin lopulta aika yksinkertaisissa asioissa.

– KooKoo pelaa hienoa vauhtilätkää. Jouko Myrrä on saanut sinne juuri sellaisia pelaajia, joita hän tarvitsee. Siellä on (Veeti) Miettinen, joka on painanut paljon maaleja, mutta paljon myös kokemusta: Otto Paajanen, Robert Rooba ja Ari Gröndahl eli siellä on hyvä sekoitus. KooKoo on kertaalleen ollut pronssipelissä ja hävinnyt sen. Nyt siellä on ihan törkeä nälkä saada jalometallia Kouvolaan ja tehdä seurahistoriaa, Helenius näkee.

Heleniuksen mukaan KooKoo onnistui omassa pelissään SaiPaa paremmin ja pystyi toteuttamaan omaa peliään SaiPaa paremmin.

– KooKoo oli parempi siinä vauhtilätkässä ja sitten tietysti moni pelaaja onnistui, niin tuossa on se tulos, että Kouvolassa pelataan finaaleita.

SaiPan ja Ilveksen kausi päättyy tänään torstaina pronssiotteluun. Tapparan ja KooKoon väliset finaalit käynnistyvät lauantaina Tampereella.

Ville Hirvonen