Jari Porttila: Hiihdon miljonääripomolta käsittämätöntä kikkailua epätoivonsa keskellä

Jari Porttila |

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitsee kesäkuun alussa hallituksensa ja puheenjohtajan. Moni toivoo, että nykyinen puheenjohtaja Johan Eliasch syrjäytettäisiin.

Johan Eliasch oli pulassa jo huhtikuussa. Hän on kahden passin haltija, mutta sen enempää Iso-Britania kuin Ruotsikaan ei suostunut ehdottamaan hänelle jatkokautta. FIS:n puheenjohtajaksi voidaan valita vain henkilö, jolla on ehdottavan maan passi.

Miljonääri oli hetken vaikeuksissa, mutta sitten apuun riensi Georgia. Eliaschille järjestyi maan passi ja Georgian hiihtoliitto ehdotti häntä puheenjohtajaksi. Nyt Ruotsin mandaatilla puheenjohtajaksi neljä vuotta sitten valittu Eliasch löytyy listalta, josta valitaan FIS:n seuraava puheenjohtaja.

Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Ruotsi ei edes asettanut omaa ehdokastaan puheenjohtajavaaliin. Se kertoo kaiken heidän suhtautumisestaan Headin entiseen johtajaan. Myöskään Norja ja Suomi eivät liputa Eliaschin jatkokauden puolesta.

Perinteisistä hiihtomaista myös Saksa, Itävalta ja Yhdysvallat suhtautuvat nuivasti miljonääriin ja hänen visioihinsa. Eliasch tietää tämän ja onkin satsannut hakemaan tukea sellaisilta hiihtourheilun suurmailta, joissa ei ole edes nähty lunta.

Kansainvälisessä hiihtoliitossa on 75 äänivaltaista maata, niistä suurimmilla on kolme ääntä ja pienimmillä yksi.

Suomi on yksi 19:sta suurimmista maista, niillä on vaaleissa yhteensä 57 ääntä. Pieniä, yhden äänen maita on 56. Kaikki maat eivät tietenkään pysy ”plokissaan”, joten Eliasch elättelee yhä toiveita tulla valituksi ensimmäisenä Georgian edustajana FIS:n puheenjohtajaksi.

Tilannetta helpottaa se, että yli kolmen miljardin jättiomaisuuden turvin hän voi käyttää ”vaalikampanjaansa” rahaa juuri niin paljon kuin haluaa.

Toinen kysymys on sitten se, tarvitseeko FIS puheenjohtajaa, joka on tottunut pyörittelemään yritysjohtajana miljoonia, mutta jonka käsitys hiihtourheilun tulevaisuuden näkymistä poikkeaa selvästi suurten jäsenmaiden näkemyksistä.

Jari Porttila

LUE LISÄÄ AIHEESTA

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA