Milanon jalkapalloderbyä Milanin ja Interin välillä on pelattu vuodesta 1909 lähtien. Näissä derbyissä on poikkeuksellista intohimoa, kirjoittaa Mitri Pakkanen Italiasta.
MONZA. Vuodenvaihde 1908–1909 oli Italiassa synkkää ja surullista aikaa. Aikaisin maanantaiaamuna 28. joulukuuta 1908 – viattomien lasten päivänä – koillisessa Sisiliassa sekä Calabrian alueella saappaankärjessä koettiin yksi Euroopan historian tuhoisimmista maanjäristyksistä.
Tämän ja siitä johtuneen tsunamin seurauksena menehtyi useiden eri arvioiden mukaan peräti 100000 ihmistä. Katastrofi johti erittäin laajoihin ja pitkäkestoisiin pelastus-, avustus- ja jälleenrakennustöihin. Tragedia järkytti syvästi niin Italiaa kuin koko Eurooppaa.
Koitti kolea talvisunnuntai 10. tammikuuta 1909. Kun köyhässä Etelä-Italiassa elettiin keskellä sysimustaa tuhoa, pohjoisen vaurastuvassa suurkaupungissa Milanossa syntyi vain 13 vuorokautta maanjäristyksen jälkeen jotakin uutta. Jotakin, joka elää yhä tänäkin päivänä.
Milanossa pelattiin kaupungin jalkapallohistorian ensimmäinen paikallisottelu Milanin ja Interin välillä. Pelipaikkana toimi piskuinen Campo Milan di Porta Monforte itäisellä laitakaupungilla. Huteraan puukatsomoon mahtui noin 600 katsojaa.
Inter oli perustettu vain 10 kuukautta ennen Milanon futishistorian ensimmäistä derbyä, maaliskuussa 1908. Milan on nuorta naapuriaan yhdeksän vuotta vanhempi. Tässä valossa ei yllättänyt, että jo ”kokenut isoveli” otti tasaisesta ottelusta niukan, mutta ansaitun 3–2-voiton.
Peli oli avattu. Vaikka tiedonvälitys oli nykyaikaan verrattuna hidasta, Etelä-Italian pahasti kärsineille tuhoalueillekin saapui hajanaisia uutisia Milanon uudesta ja pikkuhiljaa kasvaneesta urheiluinstituutiosta, paikallisottelusta Milanin ja Interin välillä. Jalkapallo yhdisti kansaa jo tuolloin.
Yksi neljästä suuresta derbystä
Kun seurat kohtaavat lauantaina taas toisensa, on syytä tietää, muistaa ja asettaa perspektiiviin, että Milanon derby eli Derby della Madonnina on yksi Italian neljästä suuresta paikallispelistä. Muut kolme pelataan Roomassa (Roma–Lazio), Torinossa (Torino–Juventus) ja Genovassa (Genoa–Sampdoria).
Milan-Inter on saanut lempinimensä kaupungin tuomiokirkon ja Euroopan toiseksi suurimman katedraalin Duomon kullanvärisestä madonnapatsaasta, joka seurailee Milanon kiireistä elämänmenoa 130 metrin korkeudessa. Sen nimi liudentuu paikallisessa murteessa (dialetto milanese) muotoon Madunina.
– Olin 1978 kahdeksanvuotias, kun kaverini ilmoitti minulle, että nyt aletaan kannattaa Interiä. Pääsyynä oli sinimusta väriyhdistelmä, joka teki vaikutuksen meihin kumpaankin, Milanosta 15 kilometrin päässä sijaitsevassa Monzassa asuva Interin kannattaja Walter Adorni, 56, kertoo.
– 80-luvun suosikkipelaajiani olivat muun muassa huipputaitava Evaristo Beccalossi, saksalaiset Andreas Brehme ja Lothar Matthäus, hyökkääjät Alessandro Altobelli ja Ramón Díaz. Muistan yhdenkin vieraspelimme Comon pienellä stadionilla, jossa näin Matthäusin uskomattoman laadun ihan lähietäisyydeltä. Hän oli vastustajille vaikein mahdollinen kohdattava.
Kun Adorni palaa 30–40 vuoden takaisiin aikoihin, hänen puheensa kiihtyy, olemuksensa rentoutuu, kasvonsa alkavat hymyillä. Sanoista, ilmeistä, eleistä ja kehonkielestä välittyy, että myös kilpailukykyistä vastustajaa kunnioitettiin. Interin ja Milanin kannattajat kutsuvat toisiaan serkuksikseen, mikä kuvaa osuvasti heidän välisiään pikemminkin rakkaus- kuin vihasuhteita.
– Italian useissa derbyissä nähdään monesti väkivaltaa ja muita ongelmia, mutta Milanossa ei juuri koskaan. Molemminpuolinen kunnioitus on ollut aina läsnä, Adorni jatkaa.
– Vaikka suuria suosikkejani olivat myös Ronaldon, Javier Zanettin ja Iván Zamoranon kaltaiset Inter-legendat, täytyy myöntää, että Milanin Marco van Basten on todennäköisesti kokonaisvaltaisin jalkapalloilija tai ainakin paras hyökkääjä, jonka olen koskaan nähnyt pelaavan.
Seurat täynnä legendoja
Marco van Basten. Tähän nimeen tiivistyy paljon sitä, mihin suuntaan Milan pyrki ja onnistuikin kehittymään 1980-luvun loppupuolella.
Elettiin alkuvuotta 1986, kun kiihdytyskaistaansa Italian liikemaailman ja politiikan huipulle kaasutellut Silvio Berlusconi, tuolloin 49, hankki Milanin omistukseensa. Serie A:n ja koko maailman mittakaavassa erittäin maineikkaalla suurseuralla oli takanaan vaikeita kausia, pari Serie B:ssäkin.
Eikä kulunut kuin kaksi vuotta, kun Milan voitti historiansa 11:nnen Italian mestaruuden. Van Basten ja toinen hollantilaistähti Ruud Gullit oli hankittu seuraan kesällä 1987. Heidän maanmiehensä ja kolmas maailmanluokan huippupelaaja Frank Rijkaard saapuivat punamustiin vuotta myöhemmin 1988.
Oli alkanut Milanin uusi aikakausi. Sekä äkkirikastunut Berlusconi että huipputasolla vielä melko kokematon päävalmentaja Arrigo Sacchi olivat poikkeuksellisen kokeilunhaluisia ja uudistusmielisiä – mitään pelkäämättömiä ja hulluiksikin kutsuttuja vallankumouksellisia.
Siinä missä Berlusconi innovoi ja viihteellisti jalkapalloteollisuutta, Sacchi uudisti peliä. He kumpikin ovat jääneet historiaan aikansa suurimpina ja tärkeimpinä urheiluvaikuttajina. Milan voitti vuosien 1987 ja 1996 välisenä aikana yhteensä peräti 17 kansallista ja kansainvälistä pokaalia.
Milanon derbyt ovat viimeistään 1980-luvun loppuvuosista eteenpäin olleet seurojen kannattajille silkkaa jalkapallonautintoa. Vaikka itse pelaamisen laatu ei ole läheskään aina yltänyt odotetulle huipputasolle, Milanin ja Interin välinen kepeä viha-rakkaussuhde ja ilkikurinen paikallisasetelma ovat taanneet tapahtumien korkean viihdearvon.
Poikkeuksellista sähköä
Ei yllätä, että juuri van Bastenin, Gullitin ja Rijkaardin aikakauden Milan edusti lukuisille 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella syntyneille nuorille – useille suomalaisillekin – merkittävää sukupolvikokemusta. Joukkueessa nähtiin jotakin uutta virtaa ja aiemmasta poikkeavaa energiaa.
– Aloin kannattaa Milania juuri loistavien hollantilaisten takia. Seurasin lisäksi hyvin tarkasti oman aikansa parhaan puolustajan Paolo Maldinin otteita, kokenut juniorivalmentaja ja nuorten valmennuspäällikkö Antti Raudoskoski, 45, sanoo.
(Jutun pääkuvassa Maldini, vas., ja Interin argentiinalainen suupelaaja Hernan Crespo vuonna 2003.)
Maldinin sekä toisen seuraikonin Franco Baresin nimet toistuvat punamustien kannattajien puheissa tämän tästä. He merkitsivät Milanille puolustajina sitä, mitä esimerkiksi Giuseppe Bergomi tuolloin sekä Giacinto Facchetti parikymmentä vuotta aiemmin merkitsivät Interille.
– Milanon derbyissä on aina tehnyt vaikutuksen muista sarjapeleistä poikkeava sähköisyys. Niistä puhutaan paljon niin etu- kuin jälkikäteen, ja mieleen jää kentän tähtiloisto upeine persoonineen, Raudoskoski tunnelmoi.
– Milanon paikallispelin kaltaista ottelua tai siihen liittyvää tunnelmaa on vaikea löytää mistään muualta. Derbyn merkitys meille Milan-faneille on aina ollut se, että Inter on yksinkertaisesti voitettava.
Ystävyyttä kannattajien välillä
Entinen kansallisen tason jalkapalloilija Antti Kokko, 48, on etunimikaimansa Raudoskosken tavoin Milanin pitkäaikainen suomalaiskannattaja. Hän todistaa ja vahvistaa ajatuksen siitä, että juuri van Basten, Gullit ja Rijkaard olivat lapsille ja nuorille merkittävä aikalaiskokemus ja jopa ratkaiseva syy alkaa kannattaa punamustia.
– Muistan hollantilaiskolmikon ennen kaikkea vuoden 1988 EM-kisoista. Heidän lisäkseen Maldini ja Baresi olivat itselleni tärkeitä pelaajia, joiden parhaina pelivuosina omakin urani puolustajana alkoi kirkastua, muun muassa PK-35:ssä, HIFK:ssa ja Ruotsin kolmostasolla pelannut Kokko sanoo.
– Milanon derbyt ovat aina kovia vääntöjä, mutta niitä leimaa silti kannattajien välinen rauha ja ystävyys, mikä on isossa mittakaavassa jopa poikkeuksellista. Ennen pelejä ja niiden jälkeen voidaan aina olla kavereita. Joukkueiden välillä on nyt aika ihanteellinen kilpailutilanne, joten lauantain derbystä tulee taas kerran hyvin tasainen ottelu.
MILANON DERBY
- SEURAT: Associazione Calcio Milan (perustettu 1899) ja FC Internazionale Milano (1908).
- ENSIMMÄINEN DERBY: 10.1.1909 Milan-Inter 3-2.
- KUTSUMANIMI: Derby di Milano.
- LEMPINIMI: Derby della Madonnina.
- NYKYINEN PELIPAIKKA: Stadio Giuseppe Meazza (San Siro).
- DERBYJÄ YHTEENSÄ: 246.
- MILANIN VOITTOJA: 84.
- INTERIN VOITTOJA: 91.
- TASAPELEJÄ: 71.
- MAALIERO: Milan-Inter 324-341.
- ENITEN PELATTUJA DERBYJÄ: Paolo Maldini, Milan (53).
- ENITEN VALMENNETTUJA DERBYJÄ: Nereo Rocco, Milan (25).
- PARAS MAALINTEKIJÄ: Andrei Shevtshenko, Milan (14).
- SEURAAVA DERBY: 31.10.2026 Milan-Inter (Serie A).
Prisco ylläpiti vastakkainasettelua
Jotta Milanon derbyn historiallista dynamiikkaa voi ymmärtää, on palattava Italian kautta aikojen parhaimpiin jalkapalloilijoihin lukeutuvien Gianni Riveran ja Sandro Mazzolan aikakaudelle 1960- ja 70-luvuille. He jakoivat niin kaupungin kuin koko kansan käytännössä kahtia, jopa yli seurarajojen.
Asetelma oli hieman vastaava kuin oli ollut maantiepyöräilijöiden Fausto Coppin ja Gino Bartalin tapauksessa jo 1950-luvulla. Jokaisen urheilunseuraajan oli valittava puolensa. Välimuotoja ei juuri ollut.
Milan-ikoni Rivera (s. 1943) edusti kokonaisvaltaisena keskikenttäpelaajana puhdasta taituruutta, peliälykkyyttä, luovuutta, mielikuvitusta, suorastaan jalkapallotaidetta. Syyskuussa 2026 menehtynyt Inter-legenda Mazzola (s. 1942) sen sijaan oli kollegaansa hyökkäävämpi, räjähtävämpi, suoraviivaisempi, dynaamisempi ja juoksuvoimaisempi pelaajatyyppi.
Rivera pelasi urallaan yhteensä 42 Milanon derbyä, Mazzola 40. Heidän huippuvuosinaan elettiin aikoja, jolloin italialainen kannattajakulttuuri ja paikallisvastustajien väliset jännitteet kasvoivat aivan uusiin mittoihin. Esimerkiksi maineikas Giuseppe Prisco, joka toimi Interin vaikutusvaltaisena varapuheenjohtajana 1963–2001, kasvatti ja ylläpiti tätä vastakkainasettelua.
– Jos luen lehdestä Milanin olevan sarjakärjessä, kyseessä täytyy olla painovirhe, Prisco sanoi kerran lakoniseen ja ironiseen tyyliinsä.
– En voisi koskaan antaa omaa tytärtäni miehelle, jonka etunimi on Milan.
Vaikka Milanin ja Interin välinen – osin hyväntahtoinenkin – paikallisasetelma oli olemassa jo paljon ennen Riveran ja Mazzolan aikoja, nyt jälkikäteen voi perustellusti arvioida, että juuri tämä kaksikko loi vahvaa pohjaa Milanon kannattajakulttuurin tulevaisuudelle. 50–60 vuoden takaisia talviderbyjä sumuisella Stadio San Sirolla muistellaan kaihoisasti yhä tänäkin päivänä.
Maailman paras puolustaja
Suomen naisten A-maajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta, 54, ihastui Italiaan kymmenvuotiaana 1982 jo ennen kuin maa voitti Espanjan kisoissa maailmanmestaruuden. Milania hän alkoi kannattaa pian tämän jälkeen.
– Muistan hyvin, kun olimme turnauksen aikaan pari viikkoa juuri Espanjassa ja näin kisapelejä hotelliaulan televisiosta. Siitä lähtien Italia on aina Suomen jälkeen ollut suurin suosikkini, Helmarien päävalmentajana vuodesta 2023 toiminut Saloranta kertoo.
– Interillä oli vielä 80-luvun alussa ja puolivälissä Milania parempi joukkue, kunnes vuosikymmenen loppupuolella Gullitin, van Bastenin ja Rijkaardin myötä meillekin alkoi tulla menestystä. Myös Baresi ja Maldini, josta kehittyi myöhemmin maailman paras puolustaja, olivat itselleni isoja nimiä.
Saloranta muistuttaa aiheellisesti, että Pohjois-Italian kolmas suurseura Juventus saattaa olla Milanille ja Interille jopa kaikista merkittävin vastustaja. Esimerkiksi Roma–Lazio, Espanjassa Real Madrid–Barcelona tai Skotlannissa Celtic–Rangers ovat derbyjä, joihin liittyy huomattavasti Milanoa suurempia ja jopa vaarallisempia jännitteitä.
– Milanin ja Interin välillä mennään harvoin, jos koskaan, puhtaan vihan puolelle. Italialaisessa jalkapallossa kiehtovat intohimo, hienot pelaajalegendat ja myös lukuisat huippuvalmentajat. Esimerkiksi Baresin, Maldinin, Francesco Tottin ja Diego Maradonan kaltaiset ikonit kertovat paljon futiksen asemasta Italiassa, jonka kohtaamme joulukuussa MM-jatkokarsinnassa.
Tasan kuukausi ennen Suomen ja Italian välisiä karsintapelejä, eli kuluvan viikon lauantaina, pelataan jalkapallohistorian 247. Milanon derby. Inter lähtee kuumaan ja taas kerran kauan odotettuun huippuotteluun Serie A:n paalupaikalta, Milan herkulliselta seitsemän pisteen takaa-ajomatkalta sijalta viisi.
Jaossa ovat jälleen paitsi isot sarjapisteet, erityisesti kaupungin jalkapalloherruus ainakin helmikuun ystävänpäivään (14.2.) saakka, jolloin pelataan kuluvan kauden toinen Derby della Madonnina.
Kaukaisesta tammikuusta 1909 on kulunut kohta jo 118 vuotta, mutta tästä riippumatta ja juuri tämän takia instituutio voi yhä erinomaisesti. Historia puhuu puolestaan ja auttaa ymmärtämään nykyaikaa.
Mitri Pakkanen, Monza
