Viime vuosina loukkaantumisten kanssa painineen Jani Hakanpään tilanteesta on kantautunut hyviä uutisia.
Puolustaja kertoi MTV Urheilun haastattelussa olevansa tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, että harjoitteleminen on onnistunut hyvin.
– Tilanne on hyvä. Hyppään perjantaina Oulussa askiin (kaukaloon) hyväntekeväisyysottelussa Kärppiä vastaan. On helmi päästä aloittamaan kausi vanhalla kotiareenallani. Siitä sitten lähdetään puskemaan kohti seuraavia koitoksia, Hakanpää sanoi MTV:lle.
Suomalaispuolustaja edusti viime kaudella Toronto Maple Leafsia, muttei pystynyt pelaamaan montaa ottelua. Tällä hetkellä sopimusta ei ole mihinkään, mutta NHL-seurat ovat kiinnostuneita.
– On tullut kyselyitä, sieltä sun täältä. Kaikennäköistä viritystä.
– Itse haluan kuitenkin katsoa rauhassa, mietiskellä ja pohdiskella. Laitetaan kroppa ensimmäisenä kuntoon ja katsotaan siitä sitten eteenpäin, Hakanpää kertoi.


























